torstai 25. lokakuuta 2012

Dracun pentuprojekti käyntiin!

Pitkään en ole kirjoittanut blogiin mitään. Danten menetys painaa ehkä vieläkin, mutta elämä on jatkunut. Dracun kanssa alkoi uusi seikkailu, nimittäin pentuprojekti! Dracun kasvattaja Isabelle on jo pitkään halunnut käyttää Dracua jalostukseen, ja nyt saatiin vihdoin aikataulut sopimaan ja päätettiin aloittaa projekti. Dracuhan on ihan mun oma koira, ei sijoitusnarttu, joten mitään velvoitetta ei ollut antaa Dracua jalostukseen, mutta kun on hyvä koira niin olisihan se sääli olla antamatta ;)

onnellinen pariskunta
Pentuprojekti alkoi virallisesti su 09.09 kun Dracun juoksut alkoivat. Isabelle oli valinnut Draculle mieleisensä uroksen Ruotsista, oman kasvattinsa Spiron (Black Zone's Comhanche Warrior). Keskiviikkona 12.09 vein Dracun junalla Vaasaan josta Isabelle tuli hakemaan sen ja he menivät sitten lautalla yli Ruotsiin. Dracu oli kuulemma rakastunut ensi silmäyksellä Spiroon ja olivat olleet samantien nalkissa. Dracu astutettiin onnistuneesti neljästi.

Samalla reissulla Isabelle peilautti Dracun silmät puhtaaksi :) Kaikki meni kuulemma kuin unelma, ei mitään ongelmia ja Dracu antoi itsestään parasta mahdollista kuvaa. Isabelle toisti mulle vaan uudestaan ja uudestaan että Dracu on kuin ilmetty kopio äidistään ja tuli toimeen Isabellen lasten kanssa todella hyvin vaikkei sillä ole yhtään kokemusta lapsista. Dracu vietti Ruotsissa kaiken kaikkiaan 2 pitkää viikkoa, oli tosi kiva saada se takaisin!!

Isabellen kanssa oli ensin puhetta ettei tarvisi käydä ultrassa, mutta mulla meni odottaessa hermo ja käytiin sitten tänään aamulla (20.10.). Siellähän näkyi eläinlääkärin mukaan vähintään 7 pentua, todennäkoisesti muutama vielä piilossa kylkiluiden alla :)))) Näyttivät kuulemma sen verran kehittyneiltä että varmaankin ottanut ekalta tai tokalta astutukselta, eli olivat se 32-35 päivää vanhoja. Näin ollen synnytys pitäisi osua viikolle 46. Dracu menee Ruotsiin tekemään pennut ja matkataan sinne yhdessä vähän ennen laskettua aikaa. Mä jään ainakin kunnes pennut on syntyneet ja jätän sitten Dracun Isabellen hellään hoitoon.

Lyhyt esittely vielä pariskunnasta:

Emä: BLACK ZONE'S ALICIA CHINN "Dracu"



Terveys: lonkat A/A, kyynärpäät 0/0, silmät puhtaat 09/12, selkä terve, ei mitään sairauksia, allergioita tms.

Tulokset: luonnetesti 240p +, kisaa agility maxi3-luokka, toko EVL, paimennuksesta ASCA-tittelit STDcs

Dracun pääharrastus on agility, jossa se on varmasti liioittelematta yksi Suomen nopeimmista aussieista tällä hetkellä. Se on hyvin intensiivinen ja nopea koira, jonka kanssa on ilo treenata sillä se haluaa aina miellyttää ja tyoskennellä mun kanssa. Dracussa yhdistyvät energisyys, korkea vire ja hyvät hermot. Mennään aina ja täysillä, mutta paketti pysyy kasassa eikä Dracu vuoda yli hyvän hermorakenteensa ansiosta. Draculla on vähän vahtimistaipumusta, mutta se on pääsääntoisesti hyvin ihmisystävällinen, tulee toimeen muiden koirien kanssa ja on arkielämässä todella helppo ja rauhallinen koira.


Isä: BLACK ZONE'S COMANCHE WARRIOR "Spiro"







Terveys: lonkat A/A, kyynärpäät 0/0, silmät PPM, iris-iris, l (harmittomia sikiöaikaisia rihmamaisia jäänteitä), ei sairauksia, allergioita tms.

Tulokset: hyväksytty MH-testi (laukausvarma), hyväksytty ruotsalainen luonnetesti Korning 419p

Kilpailee Ruotsissa agilityn korkeimmassa luokassa

Paimennustestattu, omaa hyvät paimennustaipumukset

Spirolla on yksi aikaisempi pentue Ruotsissa kennel Chaboo'sssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti