keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Terveys-ja sairauspäivityksiä

Olemme elossa, kyllä! Pienin vauva-askelin arki alkaa taas palailemaan ja molemmat koirat ovat olleet mulla kotona jo kolmisen viikkoa <3 Olen itse päässyt jo kainalosauvoista ja jalkakipsibootista eroon ja murtuma jalassa on luutunut ihan hyvin ja tulehduskin on nyt selätetty! Nyt vain maltillista kuntoutusta ja rasituksen astettaista lisäämistä. Koiraparat ovat kyllä olleet tosi vähällä aktiviteetillä ja liikunnalla kun en pysty vielä mitään kunnon lenkkejä tekemään enkä ihan vielä ole uskaltanut treenailemaan mitään. Yleensä kotona rentona olevat ja tekemättömyyteen tottuneet koirani ovat kyllä alkaneet käyttäytyä aika levottomasti, ovat selvästi kärsivällisyytensä lopussa. Huomenna mä käyn hakemassa pyörän ja koitan kuluttaa niistä energiaa sillä. Ei ne 15-20 min 3 x päivässä lenkit riitä noille kyllä millään... Jospa sitä ensi viikolla uskaltaisi myös jo agilityhallille :)

Kävimme viime keskiviikkona MeVetissä molempien kanssa. Wiccalta otettiin viralliset lonkka-ja kyynerpääkuvat sekä epävirallinen kuva ristiselästä. Alle kaksivuotiaalta ei saa kennelliiton virallista lausuntoa niin siksi en nähnyt syytä maksaa ekstraa kuvasta jonka kokenut eläinlääkäri voisi mulle kuitenkin arvioida. Draculta peilattiin silmät, ja kaikki  näytti normaalilta, eli siltä osin pentusuunnitelmat voivat edetä :) Kovasti kehui eläinlääkäri molempien tyttöjen tottelevaista ja rauhallista käytöstä, oli kuulemma peilannut monta kymmentä huomattavasti villimpää tapausta edellisenä päivänä :D Dracu oli aika huolissaan Wiccasta kun sitä nukutettiin, mutta makasi kiltisti odotushuoneessa kun otettiin Wiccasta kuvat.

Tosiaan Wiccan ristiselkäkuva näytti oikein hyvältä, ei mitään ihmeellistä:


Lonkka-ja kyynerpääkuvat lähtivät vielä Kennelliittoon odottamaan virallista lausuntoa, mutta eläinlääkärin mukaan kaikki näytti hyvältä, hänen arvionsa mukaan A-lonkat ja 0-kyynerpäät. Saa nähdä onko kennelliiton arvioija samoilla linjoilla :) Näillä kelpaa sitten alkaa agilityakin treenaamaan! Mahtava juttu :)


Terveyspäivitykset olivat siinä, ja sitten sairauspäivityksiä olisi myös. Yksi ystäväni koira oli altistunut agilitytreeneissä kennelyskälle ja se tuli muutama päivä sen jälkeen meille viikonlopuksi. Se alkoi yskimään sitten tiistaina ja torstaina alkoi Wicca yskimään :( Onneksi molemmilla on voimassaolevat kennelyskärokotteet ja nyt lähes viikko siitä on Wicca jo lopettanut köhimisen ja Dracu eikä kämppikseni koira kumpikaan ole vielä ainakaan alkanut yskiä. Wicca on siis tästäkin syystä joutunut ottamaan vähän rauhallisemmin. Dracuhan on sairastanut tosi rajun kennelyskän joskus muutama talvi sitten, ehkä tämän vuoksi se ei nyt ainakaan vielä oireile - toivotaan että päästiin taudista näinkin helpolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti